Kävi niin, että päästiin Suomeen. Harmi...
Kukaan ei ollut muistanut kertoa, että täällä ei ole vielä kesä. Järvet on jäässä ja varjoisissa paikoissa on lunta. Ihan niinkuin Skotlannissa kolme viikkoa sitten, paitsi ettei siellä ollut jäässä olevia järviä. Mutta ei se mitään, eipähän ainakaan jäädä paitsi tästä Suomen kevään kivemmasta puoliskosta!
Tämä suomalaisten puhumattomuusmentaliteetti iski heti, kun kuultiin muiden ihmisten puhuvan suomea. Matkalla bussissa satamaan istuttiin vaan hiljaa, kun tajuttiin, että kaikki ympärillä olevat tajuaa mitä me puhutaan. Ehkä se oli myös ihan hyvä, koska kolmen päivän valvomisen aiheuttamana juttujemme taso oli hyvin huono. Oli myös toki varottava, ettei sano mitään sopimatonta kuten:"onpas tuolla miehellä iso nenä" tai muuta...
Laivalla oli kyllä kova meno. Siellä soitti joku humppapändi. Mentiin aika aikaseen nukkumaan. Ei silti keretty nukkumaan kovin montaa tuntia. Aamulla nukahdin heti, kun olin sammuttanut herätyskellon, joten aamupalalla tuli aika kiire. Eipä kovin erikoinen laivamatka kokonaisuudessaan. Sen jälkeen lähetiin junalla kotia kohti ja syötiin matkalla loput hermokarkit ja fiilisteltiin hyvän musiikin parissa ja auringon paistaessa.
Rautatieasemalta kilttinaapurimme tuli hakemaan meitä ja niin, se oli sitten siinä se reili.
Oli kyllä ihan mahtavaa olla matkalla. Nyt jälkeenpäin kaikki tuntuu vaan tosi epätodelliselta. Toisaalta tuntuu, että on ollu hirveen kauan pois ja kauheesti on tapahtunut ja tosi paljon on muuttunut itessä, mutta kuitenkaan täällä Suomessa ei ole oikeen mikään muuttunut. Paitsi lumet vähän sulanu ja meillä on kotona uudet sohvat.
Onneks mulla oli täällä monia juttuja oottamassa, etten ihan tylsisty kuoliaaksi. Ekat pääsykokeet odottaa kahen viikon päässä ja kesätyöjuttuja on jo tällä viikolla. Jälleentapaaminen pianoni kanssa oli riemullinen! Sen kanssa tulee varmasti taas vietettyä muutama tovi. Liikuntaa pitäisi ottaa ohjelmistoon; Eurooppalaisessa ruuassa kun ei rasvaa säästelty ja junassa liikkuminen oli melko hankalaa... Lisäksi on mahtavaa, kun on taan mahdollisuus nähdä pitkästä aikaa kaikkia tuttuja, kavereita ja ystäviä!
Sillon ennen lähtöä totesin, että listat on käteviä, joten tässä tulee vielä listaa tulevaisuuden reilaajille, mitä kannattaa tehdä:
+ kannattaa jättää ne nukkumattomat yöt loppumatkaan, muuten ei jaksa tehdä mitään
+ kannattaa suunnitella, mutta olla valmis muuttamaan suunitelmia. Meidän suunnittelematon loppumatka oli ihan parasta, mutta ei sitä ois kolmea viikkoa jaksanut!
+ kannattaa pohtia olisiko oma pikkunen läppäri helpoin ottaa mukaan. Monissa paikoissa on ilmanen nettiyheteys, mutta kallista käyttää konetta. Lisäksi nettikahvilan löytäminen voi olla hankalaa.
+ kannattaa syödä. Ja kannattaa syödä muutakin kun patonkia. Sitä ei mulla ainakaan tee vähään aikaan mieli
+ ei kannata olla nuhassa
+ kannattaa varmistaa kameran muistikorttitilanne, eikä kannata rikkoa kameraa. Venetsiassa mun kamera sekos. Aina kun sen laittaa pois päältä se objektiivi tekee tasan kolme sellasta auki-kiinni-liikettä ja jossain vaiheessa se alkoi ärsyttää tosi paljon..
+ kannattaa pakata rinkka ajoissa ennen lähtöä ja testata sen säädöt. Olin Englannissa ihan kuollu omani kanssa!
+ kannattaa olla selvillä rahoistaan. Mikään ei ole pahempaa kuin pelätä koko ajan että ne loppuu!
+ ja kannattaa olla visa (tai joku muukin kuin visa electron) mukana. Kaikkia hostelleja ei saa varattua netistä ilman sitä!
+ ei kannata hukata tavaroita! Nyt kotona sain vihdoin taas 'uuden' kännykän. se on mahtavaa! Voitte siis ottaa minuun taas yhteyttä. Numero on sama vanha. :) Mutta hei, minä en ollut ainoa hukkaaja matkalla: Ninni hukkasi sormikkaansa! :D
+ kannattaa tutustua ihmisiin ja kysyä apua. Euroopassa oltiin meille niin ystävällisiä!! Oon ikuisesti kiitollinen kaikille, jotka meitä auttoi matkalla!
Eiköhän tämä ollut mun osaltani tässä. Ihanaa olla taas kotona!
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Miksi katsoa maisemia Ruotsissa, kun ne on ihan samanlaiset kuin Suomeessa..?
Mua luultiin ruotsalaiseksi Ruotsissa!
Ruotsissa on ihanat näppäimistöt!
Ruotsalaiset pankkiautomaatit on ikäviä ja forex huono paikka.
Monien vaikeuksien jälkeen olemme vihdoin päässeet Ruotsiin ja Tukholmaan. Hampurista saatiin monien vaihtojen junareitti, jonka avulla pääsimme suht vaivattomasti Malmöön. Sinne saavuimme joskus puoli kuuden aikaan aamulla tuskin paljoa yhtään unta takana. Vähän ennen Kööpenhaminaa tavattiin sellainen ruotsalainen "luokkaretkellä" oleva ryhmä, eli siis kolme meidän ikäistä tyttöä ja heidän opettajansa, joiden kanssa pääsimme Malmöön asti. He olivat mukavia. Puhuimme hauskaa englannin ja ruotsin sekoituskieltä höystettynä suomella. Ja kuulemma meillä oli ollut aika samanlainen matkasuunnitelma kuin heillä.
Mä ja Ninni oltiin kyllä ihan hirvittäviä! Mä olin tosi väsyneellä ja epäsosiaalisella tuulella ja sitten me vaan naureskeltiin ja hihiteltiin ruotsin kielelle ja ah niin legendaarisille småprateille, eikä ne oikeen päässy ehkä mukaan meidän ilonpitoon.. :D
Näillä meidän ruotsalaisilla ystävillämme, joiden nimiä emme muuten koskaan saaneet tietää, oli Malmöstä jatkoyhteysbussi Tukholmaan. Sen piti olla joku junabussi, joten aateltiin, että päästään siihen Ninnin kanssa ja ollaan helposti 12 tunnin bussimatkan jälkeen tukholmassa valmiina lähtemään Suomeen. Toinen vaihtoehto olis ollu lähteä suoraa ilman odotuksia Göteborgin kautta Tukholmaan luultavasti seisoen koko matkan G:stä T:hen. No kun päädyimme tähän bussivaihtoehtoon, suljimme pois tuon toisen. Mutta sitten kävikin ilmi, ettemme pääse bussiin, koska se oli täynnä, eikä meillä ollut jotain lippuja, jotka ois pitäny hankkia juna-asemalta... Siispä piti keksiä joku plan B.
Otimme vain ekan junan, joka lähti Tukholmaan päin. Meinasimme jäädä jatkojunan kyydistä, kun jäimme vain istumaan, vaikka piti vaihtaa (kiitos ystävällinen kondyktööri, kun autoit!). Sitten huomasimmekin, että toisen vaihdon jälkeen olimme suoraan Tukholmaan menevässä junassa! Mikä onnen hetki! Saavuimmekin siis tänne jo joskus yhden aikaan, eli aikaisemmin, kuin mikään aiempi suunnitelmamme oli antanut odottaa!
Junassa nukkuminen on inhottavaa (varsinkin kun yhessä junassa näin unta, että olimme väärässä junassa). Kuitenkin olin sikiunessa, kun saavuimme Tukholmaan ja sitten Ninni vaan herätti: "lähetään nyt, ollaan perillä". Oltiin molemmat niin pihalla: missäollaan, mitä tehdään, mikä kieli, mikä valuutta....
Pikkuhiljaa pääsimme tilanteeseen käsiksi. Sain jotenkuten vaikeuksien kautta ruotsin kruunuja ja selvitettya miten pääselle satamaan ja laivalle. Niin, ja meidät nettiin... päätin, että yritän täällä maassa selvitä ruotsilla ja ainakin tässä vaiheessa olen hyvin vakuuttunut kielitaidostani ;)
Nyt vaan odotellaan, että saadaan ruokaa ja päästään laivaan ja NUKKUMAAN!
Ja kohta ollaankin sitten Suomessa.......
Ruotsissa on ihanat näppäimistöt!
Ruotsalaiset pankkiautomaatit on ikäviä ja forex huono paikka.
Monien vaikeuksien jälkeen olemme vihdoin päässeet Ruotsiin ja Tukholmaan. Hampurista saatiin monien vaihtojen junareitti, jonka avulla pääsimme suht vaivattomasti Malmöön. Sinne saavuimme joskus puoli kuuden aikaan aamulla tuskin paljoa yhtään unta takana. Vähän ennen Kööpenhaminaa tavattiin sellainen ruotsalainen "luokkaretkellä" oleva ryhmä, eli siis kolme meidän ikäistä tyttöä ja heidän opettajansa, joiden kanssa pääsimme Malmöön asti. He olivat mukavia. Puhuimme hauskaa englannin ja ruotsin sekoituskieltä höystettynä suomella. Ja kuulemma meillä oli ollut aika samanlainen matkasuunnitelma kuin heillä.
Mä ja Ninni oltiin kyllä ihan hirvittäviä! Mä olin tosi väsyneellä ja epäsosiaalisella tuulella ja sitten me vaan naureskeltiin ja hihiteltiin ruotsin kielelle ja ah niin legendaarisille småprateille, eikä ne oikeen päässy ehkä mukaan meidän ilonpitoon.. :D
Näillä meidän ruotsalaisilla ystävillämme, joiden nimiä emme muuten koskaan saaneet tietää, oli Malmöstä jatkoyhteysbussi Tukholmaan. Sen piti olla joku junabussi, joten aateltiin, että päästään siihen Ninnin kanssa ja ollaan helposti 12 tunnin bussimatkan jälkeen tukholmassa valmiina lähtemään Suomeen. Toinen vaihtoehto olis ollu lähteä suoraa ilman odotuksia Göteborgin kautta Tukholmaan luultavasti seisoen koko matkan G:stä T:hen. No kun päädyimme tähän bussivaihtoehtoon, suljimme pois tuon toisen. Mutta sitten kävikin ilmi, ettemme pääse bussiin, koska se oli täynnä, eikä meillä ollut jotain lippuja, jotka ois pitäny hankkia juna-asemalta... Siispä piti keksiä joku plan B.
Otimme vain ekan junan, joka lähti Tukholmaan päin. Meinasimme jäädä jatkojunan kyydistä, kun jäimme vain istumaan, vaikka piti vaihtaa (kiitos ystävällinen kondyktööri, kun autoit!). Sitten huomasimmekin, että toisen vaihdon jälkeen olimme suoraan Tukholmaan menevässä junassa! Mikä onnen hetki! Saavuimmekin siis tänne jo joskus yhden aikaan, eli aikaisemmin, kuin mikään aiempi suunnitelmamme oli antanut odottaa!
Junassa nukkuminen on inhottavaa (varsinkin kun yhessä junassa näin unta, että olimme väärässä junassa). Kuitenkin olin sikiunessa, kun saavuimme Tukholmaan ja sitten Ninni vaan herätti: "lähetään nyt, ollaan perillä". Oltiin molemmat niin pihalla: missäollaan, mitä tehdään, mikä kieli, mikä valuutta....
Pikkuhiljaa pääsimme tilanteeseen käsiksi. Sain jotenkuten vaikeuksien kautta ruotsin kruunuja ja selvitettya miten pääselle satamaan ja laivalle. Niin, ja meidät nettiin... päätin, että yritän täällä maassa selvitä ruotsilla ja ainakin tässä vaiheessa olen hyvin vakuuttunut kielitaidostani ;)
Nyt vaan odotellaan, että saadaan ruokaa ja päästään laivaan ja NUKKUMAAN!
Ja kohta ollaankin sitten Suomessa.......
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Junia, ihmisiä, ystäviä, tuttavia!
Oijoi eilinen päivä oli ehkä parasta ikinä koko matkassa!
Lähdettiin aamulla yhdeksältä Venetsiasta kohti Piacenzaa, missä meillä oli hostelli odottamassa. Matkalla kaupunkiin saatiin kuitenkin kuulla, että kaikki lentokentät on suljettu tulivuorituhkien takia, ja alettiin vähitellen suunnitella junamatkaa pohjoiseen ja lauttaa kotiin. Italia on ihana, ainakin Venetsian osalta, mutta junat on vaikeita eikä kukaan oikein osaa englantia. Niinpä kun päästiin Piacenzaan eikä löydetty hostellille lähtevää bussia, vaihdoimme radikaalisti matkasuunnitelmaamme. Hyvästi kolme yötä Bergamossa Milanon lähellä sekä ainakin vielä peruuttamaton lentomme Bergamosta Tampereelle keskiviikkona. Otimme suunnaksemme Milanon ja sieltä aioimme Saksaan.
Ongelmana oli, ettemme olleet ainoat pohjoiseen aikovat. Kun matkustaa vaikka yhteyksiä ulkomaailmaan, on tosi vaikeaa tajuta, että tuollainen pieni Euroopan peittävä tuhkapilvi koskettaa muitakin kuin vain meitä kahta täällä seikkailevaa tyttöä. Toisin sanottuna Milanossa ollut joku ihme näyttely plus lentokenttien sulkeminen aiheuttivat juna-asemalle valtavat jonot ja täyteen varatut junat. Ei ollut yhtään paikkaa vapaana pohjoiseen lähteviin juniin. Emme tienneet mitä tehdä; olimme juuri peruneet hostelliyömme aikomuksenamme päästä jonnekin päin Saksaa. Jonossa seistessämme tajusimme, ettei meillä ollut paljon vaihtoehtoja. Emme onneksi kuitenkaan luopuneet jonopaikastamme, vaan aioimme kysyä neuvoa virkailijalta.
Valitsimme oikean jonon. Pääsimme oikean virkailijan puheille. Lähdimme etsimään salaista junayhteyttä, jonka avulla pääsisimme Sveitsiin Zürichiin. Laiturilla törmäsimme mieheen joka näytti IHAN Jude Lawelta jos katsoi nopeasti. Hän oli neljän muun ihmisen seurassa, ja kehotti meitä liittymään porukkaan. Ryhmän ainoa nainen osasi italiaa ja sai meille paikat ykköluokan vaunussa kohti pohjoista. Nainen, Jude Law-mies ja joku urkujensoittaja-englannin-eliitti -mies olivat tulossa joistakin häistä, ja Milanossa nainen oli törmännyt sattumalta appiukkoonsa, joka oli työkaverinsa kanssa palaamassa Albaniasta työmatkalta. Kunnon rikkaiden kanssa saatiin siis matkustaa. He ottivat meidät välttömästi mukaan ryhmäänsä ja pitivät huolen meistä joka tilanteessa. Se oli niin hienoa!!
Junamatka alkoi seitsemältä ja kahdeltatoista olimme lopulta emme Zürichissä vaan Baselissa. Matka oli ollut pitkä, mutta tiesimme, että aamulla kuuden pintaan lähtisi juna Hampuriin. Luotimme siihen ja hyvästelimme matkaseurueemme suuren kiitollisuuden vallassa. Ihania ihmisiä! Jude Law-mies kertoi tunteneensa naisen ja urkuri-eliitti-miehen tasan kaksi päivää, enkä ollut uskoa tilannetta todeksi! Olimme siis todellisuudessa viisi lähes tuntematonta ihmistä, jotka luotimme toisiimme ja siihen että pääsisimme yhdessä määränpäihimme. Naisen appiukko asuu Ruotsissa, ja hän olikin matkalla Tukholmaan - muun seurueen määränpää oli Lontoo. Kaikki muut etsiytyivät hostelliin, me päätimme viettää yön asemalla.
Voitte kuvitella, miltä tuntuu, kun edellisen yön unet ovat jääneet viiteen tuntiin ja suihkussa on viimeksi käynyt pari päivää sitten. Samat meikit naamalla yli 12 tuntia, ei kunnon unta yli 20 tuntiin. Ihan mieletön fiilis! Oikeasti oli, vaikka onkin ehkä vaikea uskoa. Oli niin jännittävää viettää aikaa paikallisella juna-asemalla, joka vilisi ihmisiä, koko ajan lähti junia jonnekin, eikä missään vaiheessa tullut hiljaista. Parasta kaikessa oli aseman alakerrassa sijainnut turvallinen suihku, sellainen, joka maksoi 12 frangia. Siellä oli lämmin ja saimme käydä rauhassa pesulla ja siistiytyä ihanan puhtaissa tiloissa. Suihku-vessa -kompleksissa oli töissä sellainen turvallisen näköinen mies, joka jutteli meille mukavia vaikka oli kai ollut töissä koko yön ja oli varmaan yhtä väsynyt kuin mekin.
Ostimme aamupalaa asemalta, varasimme liput kohti Hampuria ja nousimme junaan. Eilen saimme varattua meille lautan Tukholmasta Turkuun maanantaiaamuksi, mutta saapuessamme Hampuriin saimme tietää kaikkien junien olevan aivan täynnä. Näillä näkymin olemme Tukholmassa monimutkaisten matkojen jälkeen maanantaina klo 12. Meillä loppuu IR-kortti klo 24 maanantaina, ja yritämme päästä lauttaan maanantai-iltana. Se on siis Ruotsinlaivalla kotiin. Jee.
Nyt kun matka on lopussa ja unet vähissä, alkaa katsoa menneitä päiviä ihan uudesta valosta. Yllättyneenä. Kuinka paljon onkaan tapahtunut! Ja jotenkin kummallisesti olemme aina saaneet apua, emmekä ole missään vaiheessa joutuneet oikeasti pulaan. Plus oon saanu ainakin kaks uutta Facebook-ystävää. Mikä matka siis. Nyt toivotaan parasta junien suhteen, että päästään turvallisesti Ruotsiin ja Tukholmaan. Nähdään pian rakkaat! <3
Lähdettiin aamulla yhdeksältä Venetsiasta kohti Piacenzaa, missä meillä oli hostelli odottamassa. Matkalla kaupunkiin saatiin kuitenkin kuulla, että kaikki lentokentät on suljettu tulivuorituhkien takia, ja alettiin vähitellen suunnitella junamatkaa pohjoiseen ja lauttaa kotiin. Italia on ihana, ainakin Venetsian osalta, mutta junat on vaikeita eikä kukaan oikein osaa englantia. Niinpä kun päästiin Piacenzaan eikä löydetty hostellille lähtevää bussia, vaihdoimme radikaalisti matkasuunnitelmaamme. Hyvästi kolme yötä Bergamossa Milanon lähellä sekä ainakin vielä peruuttamaton lentomme Bergamosta Tampereelle keskiviikkona. Otimme suunnaksemme Milanon ja sieltä aioimme Saksaan.
Ongelmana oli, ettemme olleet ainoat pohjoiseen aikovat. Kun matkustaa vaikka yhteyksiä ulkomaailmaan, on tosi vaikeaa tajuta, että tuollainen pieni Euroopan peittävä tuhkapilvi koskettaa muitakin kuin vain meitä kahta täällä seikkailevaa tyttöä. Toisin sanottuna Milanossa ollut joku ihme näyttely plus lentokenttien sulkeminen aiheuttivat juna-asemalle valtavat jonot ja täyteen varatut junat. Ei ollut yhtään paikkaa vapaana pohjoiseen lähteviin juniin. Emme tienneet mitä tehdä; olimme juuri peruneet hostelliyömme aikomuksenamme päästä jonnekin päin Saksaa. Jonossa seistessämme tajusimme, ettei meillä ollut paljon vaihtoehtoja. Emme onneksi kuitenkaan luopuneet jonopaikastamme, vaan aioimme kysyä neuvoa virkailijalta.
Valitsimme oikean jonon. Pääsimme oikean virkailijan puheille. Lähdimme etsimään salaista junayhteyttä, jonka avulla pääsisimme Sveitsiin Zürichiin. Laiturilla törmäsimme mieheen joka näytti IHAN Jude Lawelta jos katsoi nopeasti. Hän oli neljän muun ihmisen seurassa, ja kehotti meitä liittymään porukkaan. Ryhmän ainoa nainen osasi italiaa ja sai meille paikat ykköluokan vaunussa kohti pohjoista. Nainen, Jude Law-mies ja joku urkujensoittaja-englannin-eliitti -mies olivat tulossa joistakin häistä, ja Milanossa nainen oli törmännyt sattumalta appiukkoonsa, joka oli työkaverinsa kanssa palaamassa Albaniasta työmatkalta. Kunnon rikkaiden kanssa saatiin siis matkustaa. He ottivat meidät välttömästi mukaan ryhmäänsä ja pitivät huolen meistä joka tilanteessa. Se oli niin hienoa!!
Junamatka alkoi seitsemältä ja kahdeltatoista olimme lopulta emme Zürichissä vaan Baselissa. Matka oli ollut pitkä, mutta tiesimme, että aamulla kuuden pintaan lähtisi juna Hampuriin. Luotimme siihen ja hyvästelimme matkaseurueemme suuren kiitollisuuden vallassa. Ihania ihmisiä! Jude Law-mies kertoi tunteneensa naisen ja urkuri-eliitti-miehen tasan kaksi päivää, enkä ollut uskoa tilannetta todeksi! Olimme siis todellisuudessa viisi lähes tuntematonta ihmistä, jotka luotimme toisiimme ja siihen että pääsisimme yhdessä määränpäihimme. Naisen appiukko asuu Ruotsissa, ja hän olikin matkalla Tukholmaan - muun seurueen määränpää oli Lontoo. Kaikki muut etsiytyivät hostelliin, me päätimme viettää yön asemalla.
Voitte kuvitella, miltä tuntuu, kun edellisen yön unet ovat jääneet viiteen tuntiin ja suihkussa on viimeksi käynyt pari päivää sitten. Samat meikit naamalla yli 12 tuntia, ei kunnon unta yli 20 tuntiin. Ihan mieletön fiilis! Oikeasti oli, vaikka onkin ehkä vaikea uskoa. Oli niin jännittävää viettää aikaa paikallisella juna-asemalla, joka vilisi ihmisiä, koko ajan lähti junia jonnekin, eikä missään vaiheessa tullut hiljaista. Parasta kaikessa oli aseman alakerrassa sijainnut turvallinen suihku, sellainen, joka maksoi 12 frangia. Siellä oli lämmin ja saimme käydä rauhassa pesulla ja siistiytyä ihanan puhtaissa tiloissa. Suihku-vessa -kompleksissa oli töissä sellainen turvallisen näköinen mies, joka jutteli meille mukavia vaikka oli kai ollut töissä koko yön ja oli varmaan yhtä väsynyt kuin mekin.
Ostimme aamupalaa asemalta, varasimme liput kohti Hampuria ja nousimme junaan. Eilen saimme varattua meille lautan Tukholmasta Turkuun maanantaiaamuksi, mutta saapuessamme Hampuriin saimme tietää kaikkien junien olevan aivan täynnä. Näillä näkymin olemme Tukholmassa monimutkaisten matkojen jälkeen maanantaina klo 12. Meillä loppuu IR-kortti klo 24 maanantaina, ja yritämme päästä lauttaan maanantai-iltana. Se on siis Ruotsinlaivalla kotiin. Jee.
Nyt kun matka on lopussa ja unet vähissä, alkaa katsoa menneitä päiviä ihan uudesta valosta. Yllättyneenä. Kuinka paljon onkaan tapahtunut! Ja jotenkin kummallisesti olemme aina saaneet apua, emmekä ole missään vaiheessa joutuneet oikeasti pulaan. Plus oon saanu ainakin kaks uutta Facebook-ystävää. Mikä matka siis. Nyt toivotaan parasta junien suhteen, että päästään turvallisesti Ruotsiin ja Tukholmaan. Nähdään pian rakkaat! <3
Pois Milanosta!
Huhhuh!
Lähettiin Venetsiasta eilen. Vaikea uskoa, että se oli vasta eilen!
Määränpäänämme oli Piacenza, siellä meillä oli hostelli buukattuna. Matkalla satoi. Ajatella, Italiassa! Saavuttiin sinne joskus öö ehkä kahen aikaan ja sitten meidän oli tarkoitus mennä bussilla hostellille, joka ei ollut aivan keskustassa. Mutta ongelmana oli, että olimme oikeasti Italiassa, ei Venetsiassa. Siispä kukaan ei puhunut englantia ja me kaksi rinkan kanssa kulkevaa vaaleaa tyttöa käänsimme hyvin tehokkaasti miesten katseita. Internetkahvilassa oli yks kone, joka oli varattu. Mäkkärissä hätyyteltiin kaikkia työntekijöitä, mutta YKSIKÄÄN ei puhunut englantia kolmea sanaa enempää. Eivätkä he edes tienneet busseista mitään, vaikka paikka oli bussiasemalla. Bussikuskit sanoivat, että siihen tulee kakskyt yli kolme valkoinen bussi, joka vie meidät oikeeseen paikkaan, mutta sitä ei kuulunut.
Siispä päätimme ottaa junan Milanoon ja lähteä pois, kauas pois Italiasta. Juna Milanoon oli a piece of cake, mutta ilmeisesti Milanolaisilla oli salaliitto meitä ja muita junamatkailijoita vastaan ja he yrittävät pitää meidät kaikki siellä. Meille siis sanottiin, ettei yhdessäkään junassa kohti pohjista ole tilaa. Mikäs siinä. Ei hostellia, ei junaa, ei lentoa. Vain hirvittävä kuumuus lipunmyntihuoneessa, jossa jonot kasvoivat kasvamistaan.
Mutta joskus tapahtuu myös ihmeitä! Jotenkin ihmeen kaupalla satuimme lippuluukulle, jonka mies opasti meidät YLIMÄÄRÄISEEN JUNAAN kohti Sveitsiä! Mikä onnen täyttymys, rakastin sitä maata! Laiturilla törmäsimme sellaiseen englantilaiseen muusikkomieheen ja hänen seurueeseensa. Ja sekös vasta olikin mahtavaa! Seurueessa oli miehen lisäksi sujuvasti Italiaa puhuva nainen, kiharapäinen urkuripoika, naisen ruotsalainen appiukko ja appiukon työkaveri. Ja kummallista oli se, ettei tässä porukassa, johon sitten lyöttäydyimme, kukaan ennestään tuntenut enempää kuin kaksi muuta seuralaista. He olivat mukavia ihmisiä. Osa ehkä hieman hienostoluokkaisia, mutta kuitenkin.
Heidän rattoisassa seurassaan selvisimme monien junanvaihtojen kautta Baseliin.
Yön vietimme Ninnin kanssa juna-asemalla. Saattaa kulostaa pahalta, mutta oikeastaan se oli mukavampaa kuin kuvittelisi! Vaikka ei me kyllä nukkua viititty... meillä oli ruokaa ja seuraa toisistamme ja matkapäiväkirjoistamme, joten mitä muuta sitä tarvitseekaan. Eikä ees törmätty huumehörhöihin, mitä olin pelännyt!
Aamulla saimme junan aurinkoiseen Saksaan. Junassa oli täydellistä! Ihanaa, kun ei tarvinnut tehdä mitään, sai vaan istua ja möllöttää ja nukkua ja syödä!
Nyt olemme Hampurissa ja kaikki junat Ruotsiin on overbooked, ylibuukattuja. Päästään ehkä monen vaihdon avulla Tanskasta Ruotsiin, mutta ei meillä mitään paikkavarauksia ole. Emme kuulemma tarvitse. Saas nähdä kuinka tyttöjen käy. Ehkä jäämme tänne.. ;)
Lähettiin Venetsiasta eilen. Vaikea uskoa, että se oli vasta eilen!
Määränpäänämme oli Piacenza, siellä meillä oli hostelli buukattuna. Matkalla satoi. Ajatella, Italiassa! Saavuttiin sinne joskus öö ehkä kahen aikaan ja sitten meidän oli tarkoitus mennä bussilla hostellille, joka ei ollut aivan keskustassa. Mutta ongelmana oli, että olimme oikeasti Italiassa, ei Venetsiassa. Siispä kukaan ei puhunut englantia ja me kaksi rinkan kanssa kulkevaa vaaleaa tyttöa käänsimme hyvin tehokkaasti miesten katseita. Internetkahvilassa oli yks kone, joka oli varattu. Mäkkärissä hätyyteltiin kaikkia työntekijöitä, mutta YKSIKÄÄN ei puhunut englantia kolmea sanaa enempää. Eivätkä he edes tienneet busseista mitään, vaikka paikka oli bussiasemalla. Bussikuskit sanoivat, että siihen tulee kakskyt yli kolme valkoinen bussi, joka vie meidät oikeeseen paikkaan, mutta sitä ei kuulunut.
Siispä päätimme ottaa junan Milanoon ja lähteä pois, kauas pois Italiasta. Juna Milanoon oli a piece of cake, mutta ilmeisesti Milanolaisilla oli salaliitto meitä ja muita junamatkailijoita vastaan ja he yrittävät pitää meidät kaikki siellä. Meille siis sanottiin, ettei yhdessäkään junassa kohti pohjista ole tilaa. Mikäs siinä. Ei hostellia, ei junaa, ei lentoa. Vain hirvittävä kuumuus lipunmyntihuoneessa, jossa jonot kasvoivat kasvamistaan.
Mutta joskus tapahtuu myös ihmeitä! Jotenkin ihmeen kaupalla satuimme lippuluukulle, jonka mies opasti meidät YLIMÄÄRÄISEEN JUNAAN kohti Sveitsiä! Mikä onnen täyttymys, rakastin sitä maata! Laiturilla törmäsimme sellaiseen englantilaiseen muusikkomieheen ja hänen seurueeseensa. Ja sekös vasta olikin mahtavaa! Seurueessa oli miehen lisäksi sujuvasti Italiaa puhuva nainen, kiharapäinen urkuripoika, naisen ruotsalainen appiukko ja appiukon työkaveri. Ja kummallista oli se, ettei tässä porukassa, johon sitten lyöttäydyimme, kukaan ennestään tuntenut enempää kuin kaksi muuta seuralaista. He olivat mukavia ihmisiä. Osa ehkä hieman hienostoluokkaisia, mutta kuitenkin.
Heidän rattoisassa seurassaan selvisimme monien junanvaihtojen kautta Baseliin.
Yön vietimme Ninnin kanssa juna-asemalla. Saattaa kulostaa pahalta, mutta oikeastaan se oli mukavampaa kuin kuvittelisi! Vaikka ei me kyllä nukkua viititty... meillä oli ruokaa ja seuraa toisistamme ja matkapäiväkirjoistamme, joten mitä muuta sitä tarvitseekaan. Eikä ees törmätty huumehörhöihin, mitä olin pelännyt!
Aamulla saimme junan aurinkoiseen Saksaan. Junassa oli täydellistä! Ihanaa, kun ei tarvinnut tehdä mitään, sai vaan istua ja möllöttää ja nukkua ja syödä!
Nyt olemme Hampurissa ja kaikki junat Ruotsiin on overbooked, ylibuukattuja. Päästään ehkä monen vaihdon avulla Tanskasta Ruotsiin, mutta ei meillä mitään paikkavarauksia ole. Emme kuulemma tarvitse. Saas nähdä kuinka tyttöjen käy. Ehkä jäämme tänne.. ;)
Tilaa:
Kommentit (Atom)