Hoi hoi jodlasin Alpeilla!

No en kyllä ihan oppinut jodlaamisen saloja tänään, mutta tulin siihen tulokseen, että Lumikki on varmasti sveitsiläinen, ja ihmettelin myös, kuinka ihmeessä seitsemän kääpiötä on päätytyt asumaan samassa mökissä ja louhimaan timantteja päivästä toiseen.

Alpit oli loistavat. Aivan mielettömät. Ja niin ihanat maisemat. Ah.

Oltiin aamulla tosi aktiivisia ja reippaita ja lähdettiin kohti Luzernia aikeenamme siis vaeltaa ympäriinsä koko päivä. Onneksi osui silmiimme tuo rautatieasemalla sijainnut turisti-info, josta löytyi oikein miellyttävä nuori mies valmiina suunnittelemaan meille päivämatkan Alppien hohdokkaassa maailmassa. Hän sanoi että säästä johtuen ei suosittele meille mitään varsinaista vuorikiipeilyä (luulen kyllä että se ennemminkin näki mun tuulipuvun alle piiloutuneen täydellisen tumpelon joka olis heti ensimmäisenä kierimässä Alppien maisemia alaspäin...), ja niinpä päädyttiinkin sellaiselle mukavalle kävelyretkelle Treibista Baueniin. Kuusi kilometriä, meidän tapaukesssamme kolme tuntia sisälsi kaksi evästaukoa ja miljoona maisemakuvaa ja pari järkyttävää ilmettä sekä hetkiä jolloin kumpikaan meistä ei oikein muistanut miten saksaa puhutaan. Huoh. Kyllä on hienoa olla valtiossa, jossa puhutaan neljää kieltä joista et osaa oikeastaan yhtä ainoaa. Miksei Suomessa opetella ensimmäisenä esim. italiaa? No okei, tyhmä kysymys.

Meillä menikin sitten oikein kauan kun oltiin Sveitsin luonnossa samoilemassa. Saavuttiin siis luontopolulle joskus yhdeltä päivällä ja lautta takaisin lähti puoli viiden maissa. Ihmeteltiin vähän sitä, kuinka aina ajatellaan Suomeen samoilemaan tulevista ihmisistä kuinka ne on tyhmiä ja haluaa nähdä jotain järviä ym. ja sitten ite lähetään vaan jonnekin Sveitsiin ja ensimmäisenä luontopolulle. Hah. Mutta siis niistä Alpeista. Ei niitä voi kuvailla. Eikä kuvata, koska oli niin sumuista ettei oikeestaan yksikään kuva onnistunut. Ne pitää nähdä.

Kun päästiin takaisin Brunneniin (mentiin junalla siis Luzernista Brunneniin, mistä lautalla Treibiin ja sieltä käveltiin Baueniin), lähdettiin junalla kohti Luzernia ja Berniä. Matkalla Luzerniin meidän vieressä istui idyllinen perhe: mies ja vaimo tyttären ja pojan kanssa. Ah. Kuinka suloista. Se poika oli kyllä sulonen, ehkä kolmen vanha. Huomasin, ettei aina kommunikointiin tarvita yhteistä kieltä. Meillä oli siis oikein hauskaa kun naureskelimme yhdessä.

On kyllä ollu tosi hauskaa mennä täällä ympäriinsä, varsinkin Sveitsissä, kun ei koskaan tiedä kauppaan astuessaan mitä kieltä pitäis puhua. Sitten sitä vaan hymisee ja hymyilee ja tapailee jotain saksan sanoja ja lauseita, joita muistaa vielä yläasteajoilta. Harmi, ettei Päivikin lause saksankirjasta: "Isä, mitä on viipyä saksaksi? ´Bleiben´" paljoa auta, kun pitäisi osata asioida kaupassa tai muiden ihmisten kanssa.

Kotimatka oli tosi pitkä, taidettiin valita joku hidas juna siis. Se oli kuitenkin tosi kiva juna, koska meidän vaunu oli lähes tyhjä ja kierrettiin kaikkien pienten kylien läpi ja nähtiin mitä ihanimpia maisemia ja aurinko paistoi ja oli raukea olo. Parasta oikeesti kun saa vaan istua junassa ja katella isoista ikkunoista maisemia. Paljon kivempaa ku kävellä ja eksyä isoissa kaupungeissa joissa ihmiset vaan tuijottaa kun ei me Mariannan kanssa millään sulauduta oikein mihinkään. Englannissa ja Irlannissa vielä jotenkin, mutta mantereen puolella se tuntuu mahdottomalta. Ollaan liian pitkiä ja vaaleita ja äänekkäitä että voitais olla mitään muuta ku suomalaisia tai ruotsalaisia. Ollaan itse asiassa jo pari kertaa törmätty ruotsalaisiin ihmisiin täällä ja aina pelästytään niitä koska siinä vaiheessa alkaa jotenkin automaattisesti tuottaa ruotsalaisia fraaseja, joita ei kuitenkaan tietysti voi salata sillä eihän me voida osoittaa ruotsalaisille että osattais kommunikoida niiden kanssa. Hmm. Perussuomalaiset piirteet eivät sitten millään katoa.

No niin olisikohan se sitten siinä. Ei tämä kirjoitus varmaan valottanut mitään Sveitsistä tai Alpeista mutta minkäs teet. Ei se oikeastaan ole mun ongelma, ja kaikki jotka tän lukee niin lukee kuitenkin loppuun asti odottaen että ne Alppikuvaelmat tulis vielä jossain vaiheessa esille. JÄÄTTE ILMAN. Marianna on kyllä varmasti niistä kertonut tekstissään. Nauttikaa siis Mariannan kertomuksista. Minulla on enemmänkin tätä yleismaailmallista ja tylsää pohdintaa. Kuten aina. No niin huomisen vietämme sitten junassa matkalla Wieniin ja toivottavasti pääsemme perille yhtenä kappaleena!

Alppien kuningattaret

On se kiva mennä vaan ihanasta paikasta toiseen! Oon ihan ihastunut Sveitsiin! Sillon tultiin tänne yöllä ja olin vähän pettynyt, kun jostain syystä pimeessä ei nähny maisemia ja näin... (sen matkan todellakin pelasti ne ihanat ystävälliset ihmiset, jotka opastivat meitä berniä varten) Mutta eilen, kun kierreltiin Berniä, jonka keskusta on tosi nätti, ja kun kävin yksin vähän kiipimässä ylös mäkiä ihailemassa maisemia, tykästyin kovin! Täällä kasvaa puissa vaaleanpunaisia ja keltaisia kukkia ja on ihania pikkukatuja!

Tänään käytiin vähän samoilemassa alpeilla. Mitä tulee mieleen sanasta samoilu yhdistettynä Mariannaan ja Ninniin...? Voin kertoa, ettei ollu yhtään niin paha, kuin miltä kuulostaa! Ajettiin ensin junalla Luzerniin. Monet ylistävät vinkit saaneina meidän oli tarkoitus tutustua kaupunkiin, mutta kuinta kävikään.. alppien kutsu oli liian voimakas. Luzernissa oli mukava opasmies, joka suunnitteli meille kävelyreitin valmiiksi ja sitten vaan istuttiin junaan ja mentiin lauttaan ja köysirataan ja sitten oltiin siellä!

Sen kävelyreitin pituus piti olla 130 minuuttia (6km) mutta kyllä me saatiin sellaset kolmisen tuntia siellä kulumaan. Tämä siis ei johtunut huonosta kunnostamme, vaan antoisista evästauoista, joita vietimme hyvin hartaasti upeissa alppimaisemissa. Niin, ja parista harhapolusta, joita ei oteta lukuun... Se reitti ei onneksi ollut mitään hirveetä kinttupolkua, vaan suunnilleen puolet oli asfalttitietä ja loppupuolet hiekkatietä ja kiviportaita. Portaat rinnettä alaspäin (ettette vain luule, että olisimme harjoittaneet kunnon liikuntaaa ;) )

Matkalla pysähdyimme juttelemaan sellaisen mukavan sveitsiläisen pariskunnan kanssa. He puhuivat huonosti englantia ja me huonosti saksaa, joten keskustelumme olivat hyvin syvällisiä. En käsitä, kuinka oon unohtanut niin mainiosti saksankielen (mitä piti sanoa "meillä on omat leipämme" mitä sanoin:"wir haben eure egen brot" eli "meillä on teidän egen (ruotsiksi omat) leipänne")!

Vaelluksen jälkeen menimme taas lautalle ja junaan ja kunnon maisemajunareittiä Luzernin kautta takaisin Berniin. Se on hassua, että vaikka on nähny täältä kuvia, niin silti yllättyy siitä, että ne juustopaketinkylkikuvat on oikeesti olemassa! Harmi, että vuorenhuiput oli vähän sumussa, niin ei saatu niistä kunnon kuvia (meistä itseistämme kuvia on paljon, ja muistikortti on kohta täynnä)...

Mutta nyt loppuu koneela aika!

Heippa!